Thread Rating:
  • 0 Vote(s) - 0 Average
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
1964 Lincoln Continental
#1
Kaipa tänne saa kirjoitella projektikertomusta muistakin autoista kuin kerhokalustosta. Projektin edetessä tulen varmasti esittämään kaikenlaista kyselyä ja ihmettelyä, koska näiden kanssa on aika pitkälti erilaista puljata kuin Nissaneiden.

Muutaman vuoden näitä Nissaneita ruuvanneena kyllästyin tuon projekti- S13:n turaamiseen ja päätin muuttaa harrastuksen suuntaa täysin toisenlaiseksi. Käyttöautona kuitenkin on edelleen S13, eli kerhossa pysytään. Sen vuoksi projektikertomuksen halusin kirjoitella tänne, koska tämä paikka tuntuu enemmän "kodilta" kuin muut foorumit.

Eli pitkään vaivannut jenkkiautokuume tuli päätökseen, kun sopivan hintainen Lincolni tuli myyntiin. Samanlaista autoa olin pyöritellyt mielessä jo pitkän aikaa, mutta aktiivisesti en moista kuitenkaan etsinyt. Nettiautossa myynnissä olleet olivat joko liian kalliita, tai sitten liian kalliita ja museorekisterissä olevia. Halusin osiltaan täydellisen mielellään käyntikuntoisen pelin missä ei tarvitsisi hitsata koko autoa uusiksi. Huono maalipinta tai kulunut sisusta ei ollut siis ongelmana. Museorekisterissä olevaa en halunnut, koska suunnitelmissa on kustomoida autoa jonkin verran, ja museorekisteröidyn rakentelu tuntuisi vähän "raiskaamiselle".

Kuopiossa oli koko kesän myynnissä beigen värinen yksilö, mutta hinta oli siinäkin liian korkea. Lisäksi myyntikuva oli joku 10 vuotta vanha skannattu valokuva mistä ei saanut edes auton väristä kunnollista tolkkua. Syksyn koittaessa hinta oli kuitenkin laskenut sen verran alas, että päätin ottaa autosta paremmin selvää. Myyjän puheiden perusteella auto kuulosti potentiaaliselle vaihtoehdolle, joten päätin pistää S13- projektin myyntiin ja ostaa Lincolnin itselleni. Kävin Kuopiossa 21.10 katselemassa autoa ja kunto ei varsinaisesti sytyttänyt hirveää ostoinnostusta, mutta jätin silti autosta tarjouksen.


S13:lle löytyi ostaja ja hintakin oli molemmille puolille sopiva. Pitkän tinkimisen jälkeen Lincolnin hinta muotoutui sopivaksi ja 24.10 lähdettiin autoa hakemaan tälläisellä menopelillä:
[Image: 2010-10-24070749Kopio.jpg]

Paikan päällä pienen ihmettelyn jälkeen auto saatiin kyytiin ja sidottua kiinni.
[Image: 2010-10-24122849.jpg]
[Image: 2010-10-24122833Kopio.jpg]
[Image: 2010-10-24122808Kopio.jpg]


Matka Lappeenrantaan sujui Varkauteen asti ihan mallikkaasti, mutta huoltoaseman pihalle käännyttäessä kuljetusautosta hävisi yllättäen jarrut kokonaan. Vaihteilla saatiin auto pysäytettyä. Ihmettelyn jälkeen niihin löydettiin kuitenkin pientä eloa ja lähdettiin nilkuttamaan loppumatka kotiin. 2300kg rautaa kyydissä ei viitsitty lähes olemattomilla jarruilla ajella kuin 40-60km/h, eli Varkaus-Lappeenranta väli ei mennyt kovinkaan nopeasti. Auto saatiin turvallisesti talliin ja painuttiin kotiin nukkumaan.
Reply
#2
Autohan on 430cid isolohkolla varustettu noin 5,5m pitkä ja milliä vajaa 2m leveä maantielaiva. Varusteita löytyy mm. sähköinen etupenkki, ilmastointi, sähkölasit, keskuslukitus, automaattinen pitkien/lyhyiden valojen vaihto, sähköantenni, ohjaustehostin jne. Auto on käynti- ja ajokuntoinen, mutta 8v. seisonta on kyllä tehnyt tehtävänsä. Takakontin luukku ja konepelti ovat pahasti ruosteessa ja näyttää sille, että niitä ei saa enää korjattua. Muuten ruostevauriot ovat verrattain pieniä.

Yläpuolelta tullut vesi on kuitenkin seisonut etulattioilla sen verran pitkään, että kuskin lattiaan päätin vaihtaa palasen.
[Image: 2010-11-12230826.jpg?t=1291240437]
Tuossa siis pahin sisäpuolelta löytynyt ruostepaikka. Alapuolelta en löytänyt ruostetta matkustamon lattiasta mistään kohdasta.

Koteloihin on päässyt kosteutta joka on aiheuttanut muutamassa kohdassa syöpymistä. Pahin kohta on vasemman takalokasuojan alaosa.
[Image: 2010-11-26231222.jpg]

Vasemman takalokarin etupuoli:
[Image: 2010-11-26231232.jpg]

Vasemman etulokarin takapuoli:
[Image: 2010-11-26231255.jpg]

Oikea etulokari:
[Image: 2010-11-26231120.jpg]

Oikeassa takalokarissa oli selkeästi kittiä joka oli päässyt halkeilemaan. Päätin poistaa kaikki maalit ja pakkelit siitä kyljestä ja onneksi sieltä ei mitään hälyyttävää löytynyt kuitenkaan:
[Image: 2010-11-26231039.jpg]

Koko auton alaosaa kiertää kohtalaisen paksut kromilistat, eli takalokasuojien ruostekohdat jäävät (paikattuna tietenkin) kokonaan näkymättömiin. Ainoat itse maalipintaan tulevat korjaukset tulevat olemaan noissa takalokareiden ovenpielissä ja etulokasuojissa. Nuo kohdat ovat ruostuneet sisältä ulospäin. Kotelot olivat aivan täynnä kaikenlaista sontaa joka on vuosien saatossa päässyt muhimaan.

Autosta on purettu pois kaikki ulkopuolen kromiosat, sisusta, luukut ja ovet. Tekniikkaa en meinaa ottaa irti tämän talven aikana, vaan keskityn ulkokuoreen ja huoltohommiin.
Sisustan purin pois ja revin kaikki alkuperäiset äänieristeet ja matot pois. Pohjalla oli noin 4mm paksu bitumimatto, sen päällä paksu huopa ja päällimmäisenä erittäin paksu ja painava lattiamatto.

Sisusta purkamisen jälkeen, ennen liimojen ja sotkujen pesua:

[Image: 2010-11-12230758.jpg]

Sisusta ruosteenpoiston, ruoste-estomaalin ja vasaralakan jälkeen:

[Image: 2010-11-24191402.jpg]
[Image: 2010-11-24191415.jpg]
[Image: 2010-11-24191338.jpg]

Seuraavaksi työn alle lähtee takakontti joka näyttää tällä hetkellä tälle:
[Image: 2010-11-21215734.jpg]

Kontin kannessa oli tosiaan muutamia läpireikiä, joten pohjan oikeassa laidassa oli reikää. Samasta syystä on myös noi takalokareiden alaosat ruostuneet. Tuolla oli ihan kunnon akvaario pohjalla, kun kontista purin roinat pois.
[Image: 2010-11-26231200.jpg]

Kontti näyttää näissä kuvissa huomattavasti pahemmalle kuin oikeasti on. Joistan kohdista paistaa punaruskea pohjamaali, ruskea bitumin liima ja pintaruoste.


Kontin kunnostamisen jälkeen hitsailen/annan kaverin hitsata jo leikatut korjauspalat paikalleen, hiekkapuhallan tarvittavat kohdat korista ja aloitan pohjatöiden tekemisen. Kevääseen mennessä olisi tavoitteena saada auto huollettua ja maalattua mustaksi. Renkaiksi olisi tarkoitus hommata vakiokokoiset renkaat 3,5" tai 4" valkosivulla ja alustaa madaltaa edestä madallusjousilla ja takaa palikoilla:


Attached Files Thumbnail(s)
   
Reply
#3
Tuollainen on hieno Smile


http://www.cardomain.com/ride/2359192/19...ontinental
http://www.cardomain.com/ride/3175180/19...ontinental
http://www.cardomain.com/research/1964-L...l/pictures
Reply
#4
on ne vaan hienoja! itsekin olen tuollaiseen ihastunut Smile n.5 vuotta sitten kotkan meripäivillä näin tuollaisen continental coupen parkissa, pakkohan sitä oli mennä tutkimaan kun en tuollaista jättiä ole ikinä ennen livenä nähnyt. auton omistaja ja hänen kaverinsa tulivat siihen paikalle ja pitkät tovit haasteltiin autosta.. jotenkin mahtava laitos kyllä kun se on niiiiin iso, sekin oli projektikuntoinen ja laittoon menossa mutta ajossa ja kilvissä kuitenkin, moottorina toimi alkuperäinen oikeasti isolohko 502. tsemiä projektiin ja musta väri on tuohon ehdoton! coupe:


Attached Files Thumbnail(s)
   
R33 GT-R v-spec *yllättäen paskana*
subaru legacy GT spec B -03 *pakonomaisesti kesäkäytössä*
ski-doo X600RS -07 pattihakkuri

MYYDÄÄN:
Big brake adapterit *EVO 355+ GTR 350* http://www.dnsf.org/showthread.php?30199...-*EVO-355*
RB26 lohkoja, kampura, 19" renkaat, kannentiivisteitä, oem tiivisteitä, männät jne. : http://www.dnsf.org/showthread.php?24863...smo+kytkin
Reply
#5
Ihan rohee laiva. Minkämoista customointia on loppupelissä odotettavissa?
Live slow, die old.
Reply
#6
Komea laitos! Mitä noihin yli-isoihin vanteisiin tulee niin eikö ne ala olemaan jo hieman last season?
Mamasan -verkkokauppa, tukevat eväät autoharrastukseen!

http://shop.mamasan.fi

BC Racing, Wavetrac®, Quaife, PLX, AEM, Redline, Stack, NGK, Brisk, Walbro, EBC, yms. yms.
Reply
#7
Ai hitto, toi malliko on Continental?

Hieno on kyllä ja varmasti kun sopivan hillittynä pitää kustomointihimot, on lopputuloskin onnistunut.
Tämä autohan oli ensimmäisessä Matrix -elokuvassakin. Jotenkin yhtäaikaa onnistuu olemaan vanha mutta samalla jotenkin ajaton ja noi kaappariovet <3
Suikale meni, viina jäi
Member of ~Spirit of the Vihis~ fanclub
Reply
#8
Tossahan kalpenee helposti duunikaverin Cadillac Fleetwood. Kunnon laiva, mutta hieno kori.
An Investigator

S14 -94
Ford Mondeo 1.8 -05 (talviauto)
Reply
#9
Pasi Wrote:Ihan rohee laiva. Minkämoista customointia on loppupelissä odotettavissa?

Hyvin hillittyä. Ilma-alusta olisi mielessä, kun tapana on ollut laittaa autot aina tonttiin. Sisusta on muuten ehjä, mutta aurinko on polttanut penkkien nahat karrelle, eli penkit pitäisi verhoiluttaa uudestaan. Salmiakkikuvio/timanttitikkaus olisi mielessä ja väriltään mustaa ja valkoista/beigeä. Sen tarkempia suunnitelmia sisustan suhteen ei vielä ole, mutta jotain sille on tehtävä.

Nää autothan ovat olleet gangstereiden/mafian suosiossa aikoinaan, niin sitä tyyliä kunnioittaen voisi rakennella. Toi on varsinkin yöllä kohtalaisen tylyn näköinen ilmestys tien päällä. Modernit stereot rakennan myös, mutta siten, että mitään ei tule sisustaan näkyviin. Kickpaneeleihin keskiäänet ja kojelaudan tuuletusritilöiden sisään diskantit. Hattuhyllylle vakiopaikoille menee jotkut ellipsin muotoiset kajarit ja soitin sitten hansikaslokeroon josta vedetään iPodille piuha tuhkakuppiin. Vakio AM-radio ja sähköantennikin kyllä toimii, mutta kanavavalikoima on hieman suppea...

Noita isoja vanteita kyllä mietiskelin, mutta jotenkin noi vakiovanteet, pölykapselit ja leveät valkosivut miellyttävät silmää nyt enemmän. Hyvännäköinen 22" rengas/vannesetti myös maksaa sen verran paljon, että ei ihan lähivuosina olisi edes varaa.

S13:een verrattuna tää on kiva projekti, kun ei edes tarvitse harkita minkäänlaisia korimuutoksia. Hyvä maalipinta on ainut mitä tuo vehje tarvitsee näyttääkseen hyvältä ja arvokkaalta. Ainut muutos mitä on mielessä pyörinyt olisi muokata avomallin takalasit takaoviin sopivaksi. Se mahdollistaisi B-pilarin poiston kokonaan, jolloin auto näyttäisi enemmän coupelta ikkunoiden ollessa alhaalla.


Attached Files Thumbnail(s)
       
Reply
#10
Onko kromit kunnossa vai pitääkö paljonkin kromauttaa uudestaan? Mitään isoja vanteita en tuohon kyllä speksaisi - hyväkuntoista vakiota valkosivukumeilla vaan alle ja autoa tonttiin. Jätä se vanha mankka ja antenni paikalleen ja piilota uusi varsinaisesti käytössä oleva grammari jonnekin jemmaan?
Live slow, die old.
Reply
#11
Pasi Wrote:Onko kromit kunnossa vai pitääkö paljonkin kromauttaa uudestaan? Mitään isoja vanteita en tuohon kyllä speksaisi - hyväkuntoista vakiota valkosivukumeilla vaan alle ja autoa tonttiin. Jätä se vanha mankka ja antenni paikalleen ja piilota uusi varsinaisesti käytössä oleva grammari jonnekin jemmaan?


Quote:soitin sitten hansikaslokeroon josta vedetään iPodille piuha tuhkakuppiin

Kromit on pääpiirteissään hyvät. Vasempaan etunurkkaan on tullut jossain vaiheessa pieni osuma josta on muistona lohjennut krominpalanen etupuskurin vasemmassa laidassa ja pieni kolhu lokarissa. Lokari on helppo korjata ja tuon puskurin päädyn metsästän parempikuntoisena Ebaysta. Takapuskurissa on hieman pintaruostetta, mutta ne lähti pois ihan kotikonstein. Koska tästä ei ole tulossa näyttely/museoautoa, niin pienet virheet ei edes haittaa, eli kromaukseen ei näillä näkymin ole lähdössä mitään.
Reply
#12
tuokki Wrote:on ne vaan hienoja! itsekin olen tuollaiseen ihastunut Smile n.5 vuotta sitten kotkan meripäivillä näin tuollaisen continental coupen parkissa, pakkohan sitä oli mennä tutkimaan kun en tuollaista jättiä ole ikinä ennen livenä nähnyt. auton omistaja ja hänen kaverinsa tulivat siihen paikalle ja pitkät tovit haasteltiin autosta.. jotenkin mahtava laitos kyllä kun se on niiiiin iso, sekin oli projektikuntoinen ja laittoon menossa mutta ajossa ja kilvissä kuitenkin, moottorina toimi alkuperäinen oikeasti isolohko 502. tsemiä projektiin ja musta väri on tuohon ehdoton! coupe:

En tiedä onko toi 502 ollut joku erikoismalli, mutta yleisesti noissa uudemmissa on ollut 462cid koneet.

Tää on hyvä sivu etsiä inspiraatiota tälläisten rakenteluun Big Grin
http://www.mobsteel.com/rides.php
Reply
#13
[nusnus] Joo, 502 on GM:n kone. Taisi olla Cadillaceissa käytössä [/nusnus]

EDIT: Hieno kärry. Mä oon aina haaveillut tälläisestä mutta hinnat on jo karanneet pilviin..

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/co...-front.jpg
S13 + B310 + E38 + E46 = paljon hukkaan heitettyä rahaa
Reply
#14
Hyvältä kuulostaa suunnitelma. Itsellekin tuli heti auton näkemisen jälkeen mieleen, että auto tonttiin, musta väri ja sisustan vaalea/beige. Musta sisusta ei mielestäni oikein sovi tohon. Sit vaan kaikki mahdollinen kiiltämään, niin hyvä tulee.
Japanilaisia ne olla pitää. <br />http://smg.photobucket.com/albums/v712/blobbari/<br />http://www.youtube.com/watch?v=DMuO-8S_0Wg
Reply
#15
Kiitoksia palautteesta!

Teknikalle pitää tehdä muutamia juttuja talven aikana. Jarrut täytyy avata ja herkistellä ja tarvittaessa vaihtaa kulutusosat. Moottoriin uudet öljyt ja varmaankin jonkunlainen huuhtelu jäähdytysjärjestelmään ja öljynkiertoon. Venttiilikopat täytyy purkaa irti ja tarkistaa, että kaikki venttiilit liikkuu jne. Näissä koneissahan on 325hp ja noin 630Nm vääntöä, mutta ei se tuosta 2300kg lossista mitään rakettia tee.

Jakopään rattaat on toteutettu nailonhampaisina hiljaisemman äänen toivossa. Kuten arvata saattaa, yli 40v vanhat nailonhampaat eivät ole enää kaikkein vahvimmassa kunnossa, eli nuo täytyisi korvata metallisilla, ellei edellinen omistaja ole hommaa jo tehnyt. Vesipumpussa on jonkinlaista hämminkiä, eli se täytyy korjata/uusia. Onneksi kulutusosia näihin löytyy helposti ja kohtalaisen huokeaan hintaan.
Reply
#16
Jenkkien harrastaminen on kyllä siitä kiitollista puuhaa että noita uusia osia tosiaan löytyy rapakon takaa vaikka kuinka. Aikoinaan faijan kanssa kunnostettiin -63 pontiac lemansia ja siihenkin löytyi jo aikana ennen internettiä kaikki osat uutena ihan koritiivistesarjasta lähtien.
Live slow, die old.
Reply
#17
Hieno auto. On tyyliä.

Tästä kans vähän inspiraatiota. Smile
http://www.flickr.com/photos/sundayslack.../lightbox/
Reply
#18
Migu Wrote:
tuokki Wrote:on ne vaan hienoja! itsekin olen tuollaiseen ihastunut Smile n.5 vuotta sitten kotkan meripäivillä näin tuollaisen continental coupen parkissa, pakkohan sitä oli mennä tutkimaan kun en tuollaista jättiä ole ikinä ennen livenä nähnyt. auton omistaja ja hänen kaverinsa tulivat siihen paikalle ja pitkät tovit haasteltiin autosta.. jotenkin mahtava laitos kyllä kun se on niiiiin iso, sekin oli projektikuntoinen ja laittoon menossa mutta ajossa ja kilvissä kuitenkin, moottorina toimi alkuperäinen oikeasti isolohko 502. tsemiä projektiin ja musta väri on tuohon ehdoton! coupe:

En tiedä onko toi 502 ollut joku erikoismalli, mutta yleisesti noissa uudemmissa on ollut 462cid koneet.

Tää on hyvä sivu etsiä inspiraatiota tälläisten rakenteluun Big Grin
http://www.mobsteel.com/rides.php
en niin tietoinen ole mikä kone on missäkin autossa, voihan se olla että suolasi vähän juttuja se auton omistaja..
R33 GT-R v-spec *yllättäen paskana*
subaru legacy GT spec B -03 *pakonomaisesti kesäkäytössä*
ski-doo X600RS -07 pattihakkuri

MYYDÄÄN:
Big brake adapterit *EVO 355+ GTR 350* http://www.dnsf.org/showthread.php?30199...-*EVO-355*
RB26 lohkoja, kampura, 19" renkaat, kannentiivisteitä, oem tiivisteitä, männät jne. : http://www.dnsf.org/showthread.php?24863...smo+kytkin
Reply
#19
Doni Wrote:[nusnus] Joo, 502 on GM:n kone. Taisi olla Cadillaceissa käytössä [/nusnus]

Eipäs muuten ole, vaan 425 ja 500 kuutiotuumaiset noissa 70-luvun etuvetokäkkylöissä.

Joo, nusnus ;D

502-kuutiotuumainen tosin löytyy GM:n isolohko-osastolta.
Ilo alkaa kilosta ja remontti kahdesta.
Moottorikoneistamo "Finsku Palans Fapriikken" - Jarza
-Bluebird SR20DET -87 "Kauhukaukalo"
-Nissan Primera P11 -97
Reply
#20
Mukavia tämmoset vähän erilaisetkin projut vaikka ei nissani olekkaan Wink Pitääpä alkaa seurailee tätä
Reply
#21
Pasi Wrote:Jenkkien harrastaminen on kyllä siitä kiitollista puuhaa että noita uusia osia tosiaan löytyy rapakon takaa vaikka kuinka. Aikoinaan faijan kanssa kunnostettiin -63 pontiac lemansia ja siihenkin löytyi jo aikana ennen internettiä kaikki osat uutena ihan koritiivistesarjasta lähtien.

Satutko muistaa rekkaria?
Mulla on ollut samanlainen rättikatto.
Cadillac ...World´s Best Synonym for Quality.
Reply
#22
Cädi Wrote:
Pasi Wrote:Jenkkien harrastaminen on kyllä siitä kiitollista puuhaa että noita uusia osia tosiaan löytyy rapakon takaa vaikka kuinka. Aikoinaan faijan kanssa kunnostettiin -63 pontiac lemansia ja siihenkin löytyi jo aikana ennen internettiä kaikki osat uutena ihan koritiivistesarjasta lähtien.

Satutko muistaa rekkaria?
Mulla on ollut samanlainen rättikatto.

Ei sillä ollu sillon vielä Suomen kilpiä. Me tuotiin se itte jenkeistä sillon aikanaan (1988?). Ei tietoa onko vieläkään valmis ja liikenteessä. Me myytiin se juuri punaiseksi maalattuna ja rullaavana, kaikki osat toki mukaan. Rättikatto oli tämäkin ja silloin ainoa suomessa, kovakattoisia oli pari.

Mutta mitä tuohon lincolniin tulee niin mä en sitä ainakaan mataksi maalaisi. Jotenkin turhan yleinen rottaväri noissa jenkkilintoissa nykyään.
Live slow, die old.
Reply
#23
Komia lossi, ja rakentelusuunnitelma kuulostaa juuri sellaiselta, jonka itsekin haluaisin toteuttaa, jos moisen laitteen omaisin. Tuolla ylempänä ollut esimerkkikuvan mukainen punainen sisustus sopisi mielestäni sekin ylettömän hyvin tuommoiseen mahtilaivaan. 8)
Reply
#24
Sen verran tuli auton historiaa selviteltyä, että Mobilisti- lehden toimittaja on tuonut auton maahan 1990 jolloin siinä on ollut 60 000 mailia mittarissa. Tämänhetkinen 93 000 mailia voi siis hyvinkin pitää paikkansa.

Ilmeisesti auto on ollut samalla omistajalla koko Suomessaolon ajan. Autosta on viiden sivun koeajojuttu 1/1996 Mobilistissa jonka sain hommattua toimituksen kautta. Takapenkin alta löytyneen reseptilappusen perusteella sain jäljitettyä Facebookin kautta auton 2. omistajan pojan. Auto on ollut hänen perheessä Somervillessä, New Jerseyssä vuodesta 1965 vuoteen 1989 jolloin se on myyty Mobilisti- lehden toimittajan kontaktihenkilölle ja sitä kautta Suomeen. Ei siis ole mikään kiertopalkinto.

Toissa iltana pesin auton ovipahvit ja takapenkit taloyhtiön pesutuvassa. Käytin ihan perinteistä Marseillen Le Chat- "kissasaippuaa" joka on kaikkein hellävaraisin aine nahkasisustoille. Kuumaa vettä ämpäriin, koko saippuaköntti hetkeksi likoamaan ja sen jälkeen märällä hyvin saippuapitoisella sienellä hinkkaamaan penkkejä. Jätin penkit hetkeksi vaahdon peittoon ja sen jälkeen pyyhin vaahdot pois kostealla pyyhkeellä. Lopuksi kuivasin penkit puhtaalla, kuivalla puuvillapyyhkeellä. Tuo Marseillen saippua on siitä hyvää, että se ei kuivata nahkaa ja jättää sen hyvän tuntuiseksi.

Penkeissä olevat väriläiskät ovat siis auringonpolttamia. Onkos foorumilla yhtään nahkahommien asiantuntijaa? Voikos tuollaiset kohdat maalata nahkamaalilla, vai tarttuuko tuollaiseen kohtaan enää yhtään mikään? Kuivaa koppuraahan se nahka noilta kohdilta on, mutta jos noita yrittäisi pehmentää jollain ennen maalausta, niin tarttuisiko väri paremmin? Bemaristien foorumilta lueskelin, että Turussa olisi pulju joka sävyttää maalin nahkapalasen perusteella. Sellaisella ajattelin noi penkit elvyttää ensihätään. Tämän talven rakentelubudjettiin ei mahdu penkkien verhoilutus, mutta jotain väliaikaista noille on tehtävä kesäksi.

Alla muutama ennen ja jälkeen- kuva. Kuvat on otettu huonossa valaistuksessa Samsung Galaxy S- puhelimella (kuten kaikki muutkin kuvat), eli tuossa ei hirveästi näy eroa, mutta luonnossa näyttävät huomattavasti puhtaammille. Täytyy hommata kelvollinen digikamera, ei näistä kuvista ole oikein iloa kenellekkään...

Takapenkin kyynärnoja ennen
[img width=577 height=770]http://i816.photobucket.com/albums/zz89/Migu53/Lincoln/2010-11-29222649.jpg[/img]

Takapenkin kyynärnoja jälkeen
[img width=577 height=770]http://i816.photobucket.com/albums/zz89/Migu53/Lincoln/2010-11-29235950.jpg[/img]

Aurinkolipat. Vasemmalla pesty, oikealla pesemätön
[img width=577 height=770]http://i816.photobucket.com/albums/zz89/Migu53/Lincoln/2010-11-29202539.jpg[/img]

Kuskin ovipahvi. Tää oli likaisin, muut oli melko virheettömiä jo ennen pesua
[Image: 2010-11-30001536.jpg]

Jälkeen
[Image: 2010-11-30003422.jpg]

Takapenkin ylälaita ennen
[Image: 2010-11-29222405.jpg]

Takapenkin ylälaita jälkeen
[Image: 2010-11-29235918.jpg]

Auringonpolttama selkänojassa
[Image: 2010-11-29212848.jpg]

Sitten on toi etupenkki mikä on saanut aurinkoa kaikkein pahiten. Ensi kesäksi yritän tuon värjätä jotenkin, tai sitten jätän tuollaisena sen odottelemaan verhousta.
[Image: IMG_2957.jpg]


Markus.: Periaatteessa sopisi joo, mutta kun noi ovipahvit ja kattoverhoilu on melko lailla virheettömät, niin ajattelin säästää ne alkuperäisenä. Tuo beige/musta sisusta sopisi noihinkin jollain lailla. Mutta verhoiluhommiin on vielä aikaa, niin saattaahan se mieli muuttua Wink
Reply
#25
kivan näköne lossi tosiaan.kyytiä odotellessa Wink työkaveri osti kans samanlaisen tosin vm65 oleva
kotiteollisuus
Reply
#26
Tänään tuli viimeisteltyä korjauspalat korin paikkauksia varten ja aloitettua takakontin valmistelu maalausta varten. Todella aikaavievää ja turhauttavaa homma noiden entisten bitumien liimojen irroittaminen. Lämmittäminen ei auta, raaputtamalla ei irtoa ja teräsharja vain levittää tuota. Ainut tehoava tapa on tinneriin kastetulla rätillä pyyhkiminen. Silloinkin rätti menee "tukkoon" hetken hinkkaamisen jälkeen. Onneksi on tallilla vanhoja lakanoita mistä pystyy repimään tuoreita rättejä aina tarvittaessa. Kuvia valmiista kontista tulee viimeistään loppuviikosta.

PS. Oliko kenelläkään mitään ideoita tai kokemuksia noiden penkkien maalauksen ja ehostamisen suhteen?
Reply
#27
Kokemusta ei ole nahkapenkkien ehostamisesta, mutta tällainen linkki löytyi: http://www.leathermaster.fi/index.html Luulisi että tuolta saisi apua. Tällainen liike myös tuli vastaan http://www.smartservice.fi/?lang=fin&m1=1&m2=7&m3=14
Japanilaisia ne olla pitää. <br />http://smg.photobucket.com/albums/v712/blobbari/<br />http://www.youtube.com/watch?v=DMuO-8S_0Wg
Reply
#28
http://www.liquidleather.com/scuffs.htm

http://www.magicmender.com/

Näillä voi kokeilla lähteä elvyttämään penkkejä.
2004 vm. 350Z, HKS8555
Reply
#29
Hieno prokkis! Mukava seurata kun itsekkin muutama vuosi sitten samantyylisen projektin tein. 8)
Täysin läpi käytiin ja ilmajouset istutettiin alle. Mut täytyy sanoa et kaikkiin jenkkeihin ei hyvin osia löydy, esim. juurikin tähän todella kalliita lähes kaikki osat ja aika kiven alla.
Oldsmobile 98 -64 394cid


Attached Files Thumbnail(s)
   
Reply
#30
Oletko koittanut maalinpoistoainetta tuohon bitiumiin? Itsellä ainakin lähti massat sillä hyvin irti.
Pikkasen kiihdytin ja itteeni viihdytin.
Reply


Forum Jump:


Users browsing this thread: 1 Guest(s)