Thread Rating:
• 0 Vote(s) - 0 Average
• 1
• 2
• 3
• 4
• 5
Saamanne huono palvelu autoliikkeissä & varaosa & tuning-puljuissa.
#31
blobbari Wrote:Fin-ranaco: Ensiksi vastaaminen kesti mailiin kesti n.1kk ja sen lähti asiaa selvittelemään ja antoi vihjailuja että jotain on tehty, mutta lisää pitää selvittää asiaa akesta. Lupasi palata. Eipä ole vielä palannut
Kohta 4kk viimeisestä viestistä.

Jospa niillä meni se kuukausi saada selville mitä mailissa kysyttiin. Ei nyt millään pahalla, mutta mä en ainakaan oikein ymmärrä, että mitä tossa sun postauksessa lukee.
Nissan 200sx ´89 1.8t
Reply
#32
ProStreet:

Ensin tilasin Corollaan vanteet, maksoin etumaksun/varausmaksun 200€. Ei vanteita kuulunut, ja 1½ vuoden päästä kun kaveri sai samasta liikkeestä, samaan aikaan, samaan pakettiin tilatut vanteensa niin sieltä ilmoitettiin että minun tilaamieni vanteiden valmistus oli jo hyvän aikaa sitten lopetettu. :Smile Noh, ei siinä mitään, sovin myyjän kanssa, että jätän sen 200€ varausmaksun heille sisään, ja tilaan osaa sitten kun tarvitsen.
OK, viimevuoden alkukesästä sitten otin yhteyttä ko. liikkeeseen yhteyttä nykyisen projektini tiimoilta ja kyselin 200 euroani. Homma vaikutti hyvältä, saatiin sovittua myyjän kanssa, että käytän ne sisällä olevat 200€ bp.säätimeen, konehuoneen poikkitukeen ja a-pilarin mittaritelineeseen ja maksan ylimenevän osan. toimitusajaksi myyjä antoi 3-4 viikkoa, ja määräajan täytyttyä kyselin osia heiltä, eipä ollut osia kuulemma näkynyt kun he olivat olleet kesälomalla. syyskuussa soitin taas, ei ollut kuulunut osia, eli siis sieltä annettiin joku keksityn oloinen selitys osien kohtalosta ja taas sanottiin että parin viikon päästä tulee. Sen jälkeen en ole soitellut, ja seuraavaksi kun soitan, niin pyydän nätisti niitä 200 euroa takaisin.

T: Tuomo

PS. Fin-Ranacosta ei ole itsellä mitään negatiivista sanottavaa, palvelu kohallaan. Taitaa herroilla pitää vain kiirusta..?
Reply
#33
Arto_L Wrote:
blobbari Wrote:Fin-ranaco: Ensiksi vastaaminen kesti mailiin kesti n.1kk ja sen lähti asiaa selvittelemään ja antoi vihjailuja että jotain on tehty, mutta lisää pitää selvittää asiaa akesta. Lupasi palata. Eipä ole vielä palannut
Kohta 4kk viimeisestä viestistä.

Jospa niillä meni se kuukausi saada selville mitä mailissa kysyttiin. Ei nyt millään pahalla, mutta mä en ainakaan oikein ymmärrä, että mitä tossa sun postauksessa lukee.

Sen siitä saa kun yrittää sano lyhyesti jotain...(kirjoituserheitä on minun yllä olevassa lausahduksessa yllättävän paljon...) Selvennetäänpä sitten. Lähetin mailia ranacolle viime syksynä muistaakseni elo-syyskuun vaihteessa(kyse mx-5Confuseden turbotuksesta). Vastasi mailiin lokakuun alkupuolella ja kertoi asiallisesti vastaukset kysymyksiini. Samalla pahoitteli vastauksen kestämistä johtuen remontista. Samalla kertoi että halvempi mahdollisuus koneen turbottamiseen olisi saada valmis turbo-kitti ja sanoi että hänellä voisi olla yksi tiedossa ja lupasi palata kun on saanut selville mitä hyväksyntiä ko. paketilla olisi. Tästä noin 1kk päästä lähetin hänelle mailin kysyäkseni että onko mitään selvinnyt. Noh, sanoi että on saanut selville mitä hyväksyntiä kyseisellä kitillä on, mutta ei ollut vielä ollut yhteydessä ake:een selvittääkseen käykö kyseiset hyväksynnät suomessa. Lupasi palata. Tämän jälkeen ei ole kuulunut mitään. Kyselin asiaa noin kuukausi sitten uudelleen, niin vieläkään ei ole mitään kuulunut.
Japanilaisia ne olla pitää.
http://smg.photobucket.com/albums/v712/blobbari/
http://www.youtube.com/watch?v=DMuO-8S_0Wg
Reply
#34
FAW D-SIGN:

Pulju on erikoistunut lähinnä moottoripyörien erikoismaalauksiin, mutta kiinnostuin heidän kiillotuspalvelusta.
Pistin mailia yhteyshenkilölle, mutta kys. om. henkilön sähköposti ei ollut enää käytössä. Pistin palautetta sivun
kautta ja siihen vastattiinkin ja kerrottiin, että toiveitani kuunnellaan. Pistin kuvat osista ja pyysin hinta-arviota.
Ei vastausta. Pistin viikon perään kyselyä tuliko maili perille. Ei vastausta. Jos ei työ kiinnosta, niin vien rahani muualle.

EDIT: Kas kummaa, tänään tulikin vastaus:

Quote:Hei ja sorry viivästys!
Olemme olleet mp messuilla viikon ja kiirusta on pitänyt.
Mutta homma ei kiinnosta, vie muualle.
2001 Mitsubishi Lancer Evolution VII GSR
2003 Nissan 350Z
www.autoenglannista.fi
www.performanceimports.fi
Reply
#35
Christian Alatalo Wrote:EDIT: Kas kummaa, tänään tulikin vastaus:
Quote:Hei ja sorry viivästys!
Olemme olleet mp messuilla viikon ja kiirusta on pitänyt.
Mutta homma ei kiinnosta, vie muualle.

Siis onko toi sanatarkka vastaus? :o Selkeesti palveluhenkistä. Big Grin
Reply
#36
karpo21 Wrote:

Mun mielestä toi on hyvä vastaus... Suoraan kysymykseen suora vastaus, mitä sitä turhia kieltelemään.. Ei toi kuitenkaan mitenkään loukkaava tai hirveän törkeä ole... Vaikka toisellakin tavalla sen ehkä olisi voinut muotoilla.
Reply
#37
EDEN PERFORMANCE

tilasin 20 tammikuuta välijäähdyttimen suoraan varastosta. Viikon jälkeen ihmettelin et miten voi kotimaan lähetys (matkahuolto) kestää näin kauan, joten tiedustelin asiaa. Vastaukseksi sain että oli unohtunut lähettää, lupasi pistää liikenteeseen. Tulipa jopa vielä yv perään että on liikenteessä. Viime viikon perjantaina kyselin taas että mikä mättää, kun ei ole cooleria tullut -> vastaus oli että loppuivat suuren kysynnän vuoksi ja että uusia tulee maanantaina, kysyi vielä että pistääkö tulemaan ja vastasin kyllä. EI OO NÄKYNY!!! >Sad
200sx s13 -89
Reply
#38
König Lauttasaari >Sad

Kaveri sopi 156 AlfaRomeon RST 2.5" catback putkiston laitosta.
Klo 10.00 oli sovittu asennusaika ja hän antoi numeronsa Königille mahdollisten muutosten varalta.

Menimme klo10 liikkeeseen josta äijä tylysti vaan ilmoitti että "Ei nyt.. Klo 11.30 olis aikaa"...ei sitten voinut soittaa. ???
Kello läheni 12 kun Alfa viimein otettiin käsittelyyn.. "Hommassa menee tunti,tulkaa sitten hakemaan pois" ,sanoi myyjä.

Menimme klo13 liikkeeseen eikä Alfaa näy eikä kuulu..noin kello 14 Alfa oli valmis..
Hintakin nousi vielä 20e kun Alfan putkiston 2kannaketta olivat heikossa kunnossa ja ne vaihdettiin..kysyimme mutta niitä ei ollut mitään mahdollisuutta saada kaupanpäällisiksi vaikka olimme odotelleet lähes koko päivän yhtä asennusta..

Ja vielä lisäksi..myyjä osoitti SUURTA välinpitämättömyyttä asiakasta kohtaan..(Myyjä ei edes pahoitellut viivästymisiä missään vaiheessa!!)
Erittäin huonoa palvelua.. kyynel kyynel,mutta itse en tule asioimaan kyseisessä puljussa!

Civic vti
ex s14a
Reply
#39
karpo21 Wrote:
Christian Alatalo Wrote:EDIT: Kas kummaa, tänään tulikin vastaus:
Quote:Hei ja sorry viivästys!
Olemme olleet mp messuilla viikon ja kiirusta on pitänyt.
Mutta homma ei kiinnosta, vie muualle.

Siis onko toi sanatarkka vastaus? :o Selkeesti palveluhenkistä. Big Grin

Kyllä on Smile ja kyllä, vien rahani muualle.
2001 Mitsubishi Lancer Evolution VII GSR
2003 Nissan 350Z
www.autoenglannista.fi
www.performanceimports.fi
Reply
#40
Asentaja Wrote:
karpo21 Wrote:
Christian Alatalo Wrote:EDIT: Kas kummaa, tänään tulikin vastaus:
Quote:Hei ja sorry viivästys!
Olemme olleet mp messuilla viikon ja kiirusta on pitänyt.
Mutta homma ei kiinnosta, vie muualle.

Siis onko toi sanatarkka vastaus? :o Selkeesti palveluhenkistä. Big Grin

Mun mielestä toi on hyvä vastaus... Suoraan kysymykseen suora vastaus, mitä sitä turhia kieltelemään.. Ei toi kuitenkaan mitenkään loukkaava tai hirveän törkeä ole... Vaikka toisellakin tavalla sen ehkä olisi voinut muotoilla.

Jep, jos ei ole aikaa tai halua tehdä jotain hommaa niin parempi sanoa suoraan kuin ottaa työ sisälle makaamaan kuukausiksi.
Reply
#41
Peetu Wrote:
Asentaja Wrote:Mun mielestä toi on hyvä vastaus... Suoraan kysymykseen suora vastaus, mitä sitä turhia kieltelemään.. Ei toi kuitenkaan mitenkään loukkaava tai hirveän törkeä ole... Vaikka toisellakin tavalla sen ehkä olisi voinut muotoilla.

Jep, jos ei ole aikaa tai halua tehdä jotain hommaa niin parempi sanoa suoraan kuin ottaa työ sisälle makaamaan kuukausiksi.

Sanoivat aluksi, että homma onnistuu ja toiveitani kuunnellaan ;D Ehkä tähän asiaan vaikuttaa, että parin viikon
odottelun ja parin vastaamattoman mailin lähetyksen jälkeen tosiaan pistin heille, että jos homma ei kiinnosta, niin vien rahat muualle. Tähän sitten vastasivat noin ;D Ainakin mulle tollanen pikkuinen tyly sävy tekee sen, että vittuilakseni en asioi
kys. om. liikkeessä.
2001 Mitsubishi Lancer Evolution VII GSR
2003 Nissan 350Z
www.autoenglannista.fi
www.performanceimports.fi
Reply
#42
Fix ' Style..
Kaverit tekee 2,75" putkiston, vaikka tilasin 3-tuumasen.. Selitys oli heiltä, että isommalla olisi mennyt seokset sekasin -olisivatko menneet :Smile Mutta ihan yhtä kaikki, olisivat voineet ilmoittaa erikseen ja kysyä, että laittavatko kuitenkin 2,75". Perivät vielä saman hinnankin, kai ne halusivat säästää sillä tavalla, että sais putken halvemmalla nippuun auton alle pienentämällä halkasijaa. Ja mikä hauskinta, peräpöntön liitos oli kumia, voi Jesaja soikoon, ihmeen kauan se siellä kesti, kunnes repesi, hyvä ettei repsahtanu pönttö motarilla raapimaan tietä vastakarvaan. Vein sitten sen liitoksen hitsattavaksi heille, meni takuuseen, mikä oli heiltä ystävällistä Smile Hitsaussaumassa kaksi reikää... Antaa olla.. Sitten ne oikovat tai taivuttivat yhen auton puskurin tukirautaa lekalla ja se oli autossa kiinnikin, ei kauheen hyvältä näyttänyt, kaverin kanssa katseltiin sisältä, kun ne siellä pihalla takoivat :o
Vanteiden mukaan tuli kolmenlaisia muttereita, onneksi olivat sopivia, mutta ihan erinäköisiä, mikä oli varsin ärsyttävää ja pisti väkisinkin silmään.
Pakosarjan tilasin kesällä, ei ole kuulunut mitään. Auto vaihtuikin tässä jo, kiva.
Muuten sällit ovat asiallisia ja ystävällisiä ja kahviakin tarjoavat Smile Mutta tosiaan, ei niin hyvä etteikö jotakin huonoakin myös tässä tapauksessa.

Reply
#43
prosreet... kaksi bpsäädintä tilasin ja oottelin 3kk ja kun soitin ja kysyin missä v**ussa ne viipyy niin sanoivat että ei ole vielkää saanut niitä! miksi ei heti tilattaessa voinu kertoa että ei ole hyllyssä >Sad

completos...tilasin escorttii taka iskarit niin tulivat 2viikossa,oikeat oli, mutta ei vain tullu iskarin yläosaa mikä olis kuulunu pakettii >Sad
seuraava tilaus oli calibraa takavalot+2kpl mittaria. 2kk meni eikä kuulunu mitää ja soitto sinne missä V**tussa ne viipyy! noh sanoivat et ne lähtee heti ja kun tulivat niin oli väärät valot ja mittareista ei ollu tietoakaa muussa kuin laskussa. eli olivat laskuttaneet mittarit jo etukäteen ja lapussa luki et jälkitoimitus. ja taas ooteltii 1kk eikä kuulunu mittareita, soitto sinne ja kertoivat että kyllä pitäisi tulla kohta puoliin, taas ooteltii ja soitto sinne ja kertoivat että kyllä ne tulivat sinne jo 3 viikkoa sitten ja ihmettelivät että ei muka ollu tullu mulle niitä. sanoivat tarkistavansa asian ja viimeistää parinpäivän päästä mittarit olisi mulla.taas ooteltiin ja soitto sinne missä v**ussa ne viipyy ne jo maksetut mittarit niin kertoivat että saksassa lähetys ongelmia että menisi taas vähä aikaa ennenkuin saapuvat suomeen >Sad noh ei kun rahat sit perkl tilille ja tilaus peruutettu... helvetin noopeeta toimintaa >Sad
Perseennuoleminen voep aattoo hetkeks,
mutta taitava savolaenen paskanpuhuja selevii tilanteesta kun tilanteesta!
Jesus Slaves!
Rocco 3
Reply
#44
itse tässä olen odottanut autovaruste.netistä eli pirnetworksiltä penkinkiskoja jo ostamiini kuppipenkkeihin vaivaiset kaksi vuotta ;D ..tosin penkit kyllä ovat kiinni autossa jo muilla kiskoilla. tosta motonetistä myös. että eipä ihan kaikki sielläkään pelaa :Smile tilaamani valot oli kuulemma tulleet motonetiin, kun menin hakemaan ei ollutkaan.. vajaan viikon päästä menin taas paikalle ihmettelemään, ei kuulemma ollut valot vieläkään tulleet. pois lähdettyä noin 15min päästä soitetaan, että valot ovatkin siellä.. >Sad ..mutta elämä on..
Reply
#45
Blazespeediltä ollut kanssa tilauksessa jo 10kk tummat kulmaparkit (vilkkumodauksella) Honda Civiciin, ja muutaman viikon perään soittelun jälkeen lopetin kiinnostumasta asiasta.

Autokin vaihtoi omistajaa jo 6kk sitten mutta lupauksista huolimatta ei ole tavaroita kuulunut. odotan innolla josko soitto joku päivä tulisi ;D

Tavara on kuitenkin sellaista että väki on niitä minua ennen ja myöhemminkin tilannut ja jo omansa saaneetkin.
Reply
#46
JTS Autovaruusteet Ky

Lähetti väärän tuotteen ja ottikin sen takaisin sen suurempia mukisematta. Itse maksoin vielä palautuksenkin, kun ei kuulemma muu sopinut.

Kaupassa vaihdetut rahat eivät sitten tulleetkaan ihan yhtä helposti, eivätkä viitsieet enää vastailla yhteydenottoihinkaan. Loppujen lopuksi, armottoman itsehillinnän jälkeen lähetin myyjälle tekstiviestin, että en enää jaksa vaan annan kuluttajasuoja-asiamiehen hoitaa asian. Samana iltapäivänä tulikin jo vastaus ja selittelyjen jälkeen yhteydenototkin taas taianomaisesti onnistuivat. Rahat + toimitukseen menneet kulut palautuivat seuraavalla viikolla.

EDIT:pahoja typoja
The one who dies with most toys wins
Reply
#47
!MAINOSTUS!

Avautukaa mielellään myös seuraavaan osoitteeseen---> http://www.huoltokorjaamo.fi/

Sivuilta lainattua:
"http://www.huoltokorjaamo.fi on riippumaton sivusto, jonka tarkoituksena on herättää keskustelua henkilöautojen merkkihuoltojen toimivuudesta ja jakaa kokemuksia käyttäjien kesken. Esille nostetut asiat voivat vaihdella positiivisesta negatiiviseen. Sivuilla voi kommentoida myös muita henkilöautojen huoltopalveluja."

Näin koko Suomen kansa voi saavuttaa avautumiset/positiiviset kommentit paremmin. _Omasta mielestäni_ linkin voisi liittää vaikka jokaiselle autoaiheselle foorumille.
Itse en liity sivuston toimintaan mitenkään.
Jos viestini on aiheeton niin moderaattorit tehköön työnsä.
The Skyline, and I am not joking is one of THE BEST CARS I have ever driven. -Jeremy Clarkson
Reply
#48
A-R guru Muukkonen ei vaivautunut vastaamaan RPM-lastu kyselyyn, odottelin melk. vuoden...
ST-Motors, sama homma Unichipin asennuksen/ säädön kanssa...

US-Parts, välillä homma toimii paremmin kuin hyvin ja välillä niin käsittämättömän päin BÖRSSONIA :Smile
Reply
#49
Väänäsen auto, Kuopio. 3 kertaa olen neuvoa kysynyt ja joka kerta olen saanut väärää infoa. Joskus ammoisina aikoina kun nissaneihin sotkeuduin kävin kysäsemässä primeran pulttijakoa, jonka onnistuivat myöskin kertomaan väärin. Minä ainakin olen pettynyt kyseiseen Nissan liikkeeseen. >Sad
Primera P11-97 & Corolla -91
Reply
#50
Uldiz Wrote:A-R guru Muukkonen ei vaivautunut vastaamaan RPM-lastu kyselyyn, odottelin melk. vuoden...
ST-Motors, sama homma Unichipin asennuksen/ säädön kanssa...

US-Parts, välillä homma toimii paremmin kuin hyvin ja välillä niin käsittämättömän päin BÖRSSONIA :Smile

Kai käytit muitakin viestintävälineitä kuin e-mail? näihin ns. "old school" erikoismiehiin ei oikein tahdo saada yhteyttä uuden sukupolven viestimillä.

Ihan ymmärrettävääkin jos puhuu 12h vuorokaudessa puhelimessa asiakkaiden kanssa tuskin laittaa paljon painoa millekään e-mail uteluille joista kuitenkin 95% on turhia.

Itselle ainakin muodostunut aika realistinen kuva tämän alan yrittäjyydestä muutaman pajan toimintaa aktiivisesti sivusta seuranneena.
Itsekin olen yrittänyt saada puhelimitse kiinni erästä autosäätäjää jo kohta muutaman viikon. Mutta tunnen ko. henkilön ja ymmärrän hänellä olevan kiireitä.

Jos tulee akuutti tilanne niin körötän paikan päälle ja aina saa viiveetöntä palvelua.
Reply
#51
Joni P. Wrote:Kai käytit muitakin viestintävälineitä kuin e-mail? näihin ns. "old school" erikoismiehiin ei oikein tahdo saada yhteyttä uuden sukupolven viestimillä.

Ihan ymmärrettävääkin jos puhuu 12h vuorokaudessa puhelimessa asiakkaiden kanssa tuskin laittaa paljon painoa millekään e-mail uteluille joista kuitenkin 95% on turhia.

Jos tulee akuutti tilanne niin körötän paikan päälle ja aina saa viiveetöntä palvelua.

Ei ole kovin hi-techiä jos ei s.postiin vaivaudu vastaamaan, aikaa siihen kyllä on annettu.
Ja eipä sitä puhelimellakaan rahaa sen kummemmin tehdä kuin tietokoneella. Juu, ja en tosiaankaan viitsi körötellä muutamaa sataa kilometriä palvelua hakemaan...

Voishan sitä tietenkin kokeilla kirjekyyhkyjä jos "oldschool äijät" sitten ymmärtäisi vastata, mutta on toi lintuinfluenssan vaara ilmeinen ;D
Reply
#52
Uldiz Wrote:

83% prosenttia noista vanhanajan virittelijöistä ja yksinään toimivista ei vastaa sähköposteihin ja jos vastaa niin ne tulee millon sattuu. Kannattaa aina yrittää saada henkilökohtaisesti kiinne esimerkiksi puhelimella
Nissan z, ymmärrän vapariomistajien tuskan
www.500whp.net
www.slowtoys.fi
Reply
#53
Lemppa Wrote:83% prosenttia noista vanhanajan virittelijöistä ja yksinään toimivista ei vastaa sähköposteihin ja jos vastaa niin ne tulee millon sattuu. Kannattaa aina yrittää saada henkilökohtaisesti kiinne esimerkiksi puhelimella

Paikkoja mainitsematta, mut hittoakos tarjoavat sähköisiä yhteydenottotapoja, jos ei niihin vastata? :-\

Itellä on harvoin päivisin mahollisuus soitella rauhassa, eikä ne "vanhanajan virittelijät" yölläkään puhelimiinsa vastaile. Mut itepähän valitsevat asiakkaansa tyylillään. Jos ei osaa edes sähköpostiin vastata, niin on ehkä parempi, ettei ala säätämään PC:n kanssa auton sähkölaitteita..
Reply
#54

FUTUREZ

Tilatin männät ja veivit kyseisestä nettipuljusta. Sieltä vastasi muistaakseni Arttu, sanoi max 3vko toimitus ajaksi. 5vko siihen kun lisäsi niin sieltähän ne tavarat tulivat, ainut iso miinus oli että kuittia ei ollut "muistettu" laittaa bussiennakolla tulleeseen pakettiin! En tiedä minkälaista kirjanpitoa firma mahtaa pitää, mutta vitutti vaan kun itsellä sillä kuitilla olisi ollut käyttöä. Kaksi vko yritin soittaa, jätin vastaajaan viestejä, lähetin sähköpostia, ilman mitään kontaktia! Kauppaan piti sisältyä futurez tarra takalasin yläreunaan....ajattelin polttaa sen tarran ja korvata sen "FUCK THE WEBCOMPPANY" tarralla!!!
Reply
#55
Futurez:
Kaikki osat tulleet suht ajallaan.Useamman tuhat euroa sijoittanut kyseisen firman tuotteisiin.
Korisarjaa nyt odotellut lähemmäs 5kk.
Toimitusajaksi arvioitiin 4-5vkoa, max 8vkoa.
Nyt on kulunut mun laskelmien mukaan lähemmäs 20vkoa eikä kukaan vastaa sähköpostiin.
On se ihanaa.
Reply
#56
Prostreet: wisecot piti olla varastossa mutta ei sitten ollutkaan, seuraavaksi luvattiin 3vko toimitusajalla..noh odottelin niitä sitten 6kk ja peruin tilauksen. Kaveri tilas samasta puljusta msd ruiskupumpun jota piti olla varastossa ja toimitus parissa päivässä...tulihan se sitten sieltä kuukauden kuluttua mutta ilman kuittia/lähetyslistaa..että tämmöstä
Datsun 200sx
Reply
#57
US-parts
Kävin paikanpäällä kysymässä mäntiä ja kiertokankia autooni. Tiskiltä ilmoitiin kuitenkin, että ovat maaantuoja eikä heillä ole ollenkaan vähittäismyyntiä. Hommasin osat sitten muualta, mutta vähän kyllä ihmetyttää.
Reply
#58
Stray Wrote:Futurez:
Kaikki osat tulleet suht ajallaan.Useamman tuhat euroa sijoittanut kyseisen firman tuotteisiin.
Korisarjaa nyt odotellut lähemmäs 5kk.
Toimitusajaksi arvioitiin 4-5vkoa, max 8vkoa.
Nyt on kulunut mun laskelmien mukaan lähemmäs 20vkoa eikä kukaan vastaa sähköpostiin.
On se ihanaa.

Pisti silmään moinen kommentti, sähköpostiin kyllä vastataan meillä, kannattaa tarkistaa ettei käytä vanhaa osoitetta vaan uutta [email protected]

Korisarjojen toimitus on tuon yhden lastin osalta tosiaan pahasti hukassa, tosin nyt viimein asia korjaantumassa.

Koska meillä on pakko olla roskapostisuotimet myös käytössä, joistakin ihme sähköpostilaatikoista lähetetyt viestit on joskus menneet suoraan roskapostiin ikävä kyllä, tosin siitä tuskin tässä on kyse.

FUTUREZ.FI
Viritysosat ja varusteet Nissan harrastajille, jo vuosien kokemuksella.

www.futurez.fi
Reply
#59
Dex'I / Futurez Wrote:
Stray Wrote:Futurez:
Kaikki osat tulleet suht ajallaan.Useamman tuhat euroa sijoittanut kyseisen firman tuotteisiin.
Korisarjaa nyt odotellut lähemmäs 5kk.
Toimitusajaksi arvioitiin 4-5vkoa, max 8vkoa.
Nyt on kulunut mun laskelmien mukaan lähemmäs 20vkoa eikä kukaan vastaa sähköpostiin.
On se ihanaa.

Pisti silmään moinen kommentti, sähköpostiin kyllä vastataan meillä, kannattaa tarkistaa ettei käytä vanhaa osoitetta vaan uutta [email protected]

Korisarjojen toimitus on tuon yhden lastin osalta tosiaan pahasti hukassa, tosin nyt viimein asia korjaantumassa.

Koska meillä on pakko olla roskapostisuotimet myös käytössä, joistakin ihme sähköpostilaatikoista lähetetyt viestit on joskus menneet suoraan roskapostiin ikävä kyllä, tosin siitä tuskin tässä on kyse.

koskas sä aattelit soittaa mulle? Ohan täs jo jokunen päivä menny... :Smile
Edit: ja enää ei tartte soittaakaan, ostin muualta...
Kaikkea rosterista ja alumiinista, putkistot, pakosarjat, kytkinrempat, turbonvaihdot ym. asennukset 17 vuoden ammattitaidolla.
http://www.lakesteel.org
projektikuvia: http://photobucket.com/lakesteel
Reply
#60
street tuning car aivan persiistä...Äijiä ei kiinnosta puhelimessa myydä mitään (käskevät laittaa mailia,joihin eivät kuitenkaan vastaa) ja jos vahingossa saa tilanneen jotain,ni laatu aivan perseestä lasikuitu osissa,niin ropeleita,ettei valkoihoinen ihminen osaa tehdä vaikka yrittäis.....
Pro streetillä tosiaan välillä kestää,mutta muuten asiallinen kaveri.... :Smile :Smile :Smile
Completos aivan syvältä,henk.koht en tilaa enää ikinä yhtään mitään,enkä suosittele muillekkaan... :-[ :-[ :-[ Lupaavat toimittaa tavaraa ja kun viimeisellä (muutaman soiton jälkeen) paketti tulee matkahuoltoon hinta on niinkuin alunperin sovittu,mutta puolet tavaroista puuttuu ;D ;D ;D ;D
Soittamalla selviää,ettei olleet saaneet kyseisiä tavaroita,mutta lupaavat aina seuraavalle viikolle...Monien kuukausien ja soittojen jälkeen rahojen palauttaminenkin sen verta vaikeaa,että pitää jo luvata lähteä vierailulle toiselle puolelle suomea heidän puljuun taikka laittaa asia viranomaisille....Lupaa palauttaa rahat,ei kuulu,mutta seuraavan soiton(kovaäänisen..) jälkeen pari päivää ja rahat tilillä...Eli voisin väittää,että susien susi koko v..tun pulju...........
Reply

Forum Jump:

Users browsing this thread: 1 Guest(s)